Yhdistyksen tarkoitus on tuoda erilaisia menetelmiä oppimisen ongelmien korjaamiseen.
Tekee tunnetuksi erilaisia oppimistaitoja edistäviä kasvatus- ja opetusmenetelmiä sekä edistää niiden soveltamista, käyttää ja edelleen kehittämistä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
- seuraa jatkuvasti erilaisia oppimistaitojen kehittämisohjelmia sekä muuta tältä pohjalta lähtevää toimintaa
- suunnittelee ja järjestää alaansa liittyviä koulutustilaisuuksia
- jakaa stipendejä ja apurahoja, ei kuitenkaan jäsenille kuin poikkeuksesta
- toimii muilla edellä mainittuihin verrattavilla tavoilla kasvatuksen ja opetuksen kehittämiseksi
- pitää yllä kansainvälistä yhteistoimintaa koulutuksessa ja tutkimuksessa
- harjoittaa alaansa liittyvää julkaisu- ja tiedotustoimintaa

Korjaavan opetuksen yhdistys ry, Hämeenkatu 10 B 26, 15110 Lahti